Asiakaspalautteita

Henkiparannus
Hoitoa
ennen minua vähän jännitti, mutta heti hoidon alettua tunsin olevani turvassa,
sillä luot energiallasi aina turvallisen tilan missä on hyvä olla. Viime
päivinä minua oli vaivannut tinnitys ja pienimuotoinen asentohuimaus sekä
päänsäryt. Heti hoidon alussa tunsin aivan kuin lämmin energeettinen kypärä
olisi laitettu pääni ympärille ja se tuntui mukavalta ja koin, että pään aluettani
hoidettiin. Kohta tämän jälkeen tunsin myös aivankuin lämmin energeettinen
peitto olisi laskettu päälleni, oli mukava ja lämmin olo, jalkaterissä tuntui
myös kihelmöintiä. Olen saanut paljon apua omaan henkiseen hyvinvointiini
energiahoidoistasi ja erityisesti aina ahdistuksen tunteen vaivatessa koen
tarvetta energiahoidolle. Nytkin toivoin saavani apua rinnassa tuntuvaan ahdistukseen
ja jossain kohtaa hoitoa tunsinkin painontunnetta rintakehällä. Aivan kuin
siinä olisi pidelty käsiä ja samalla hyvä olo valtasi minut. Aina välillä ajatukseni lähtivät harhailemaan ja huomasin, että mieleni yritti luoda pelkoja, mutta keskityin silloin aina hengitykseen ja
kehoni tuntemuksiin, se auttoi ja pääsin aina takaisin turvan tunteeseen.
Vaivuin hoidon lopuksi syvään rentoon olotilaan ja olisi
tehnyt mieli nukahtaa.
Hoidon jälkeen oli tosi kiitollinen ja hyvä olo ja tunsin
että olen taas "oma itseni". Olen mielummin käynyt energiahoidossa paikanpäällä kuin
etänä, sillä se on tuntunut tehokkaammalta. Tämä kokemus oli kuitenkin
positiivinen ja erityisesti koin tärkeäksi, että olimme koko ajan zoomin kautta
videoyhteydessä, sillä ilman tätä hoito olisi mielestäni voinut jäädä hieman etäiseksi.
Hoidon jälkeinen juttelutukio hoidon kulusta ja tuntemuksista oli myös
mielestäni tosi tärkeä. Olin loppupäivän hoidon jälkeen tosi rentoutunut ja levon tarpeessa. Hoito oli myös tosi puhdistava ja vettä tuli juotua
paljon illan aikana. Rauhallinen olo jatkui pitkään hoidon jälkeen ja sain apua
ahdistuksiini ja kaikki tuntui selkeämmältä. Tinnitys myös helpotti ja olotila
oli kaikinpuolin parempi. Kiitos!


