Osa 6: Kohtaaminen saatanan kanssa - Kun pimeys menettää voimansa rakkauden edessä

Olen harkinnut kauan tämän tekstin julkaisemista. Aihe on sellainen, joka jakaa vahvasti mielipiteitä sekä pelottaa suurinta osaa ihmisistä. Aihe on kuitenkin sellainen, jonka itse jouduin käymään läpi osana henkistä heräämisen prosessiani ja on ollut itse asiassa yksi tärkeimmistä oivalluksistani tällä matkalla. 

Ymmärrän silti hyvin, että moni jää tähän vaiheeseen ikään kuin "jumiin" eivätkä uskalla katsoa syvemmälle. Haluan silti nyt julkaista tämän muistelmani heille, jotka ehkä jossain kohtaa elämässään joutuvat tämän saman aiheen äärelle ja toivon kirjoituksen olevan heille edes jonkinlaisena vertaistukena tai antavan jotain uutta näkökulmaa omiin ajatuksiin. 

Aihe on kuitenkin universaali ja puhuttaa useimpia meistä, joten jaan nyt tämän oman henkilökohtaisen kokemukseni vuosien takaa vuosilta 2013-2014 kun kävin läpi omaa Oneness- eli Ykseysteemaa elämässäni. Oneness prosessit ja oma varjotyö on ollut keskeinen osa elämäni uudelleen ymmärtämistä ja järjestelyä, eikä aina ihan helpoimmasta päästä. Niissä kun käsitellään aihetta "minä ja muut" niin, että kun osoitat yhdellä syyttävällä sormella toista ihmistä, kolme sormea nyrkissä osoittaa itseä kohti. Eli sen mitä näet toisessa, löydät sinusta itsestäsi. 

Tämä kirjoitus ei siis ole kertomus pahasta, vaan vapautumisesta. Se on tarina siitä, mitä tapahtuu, kun lakkaa pakenemasta pelkoa ja valitsee rakkauden.

Ensimmäisinä henkisen heräämiseni vuosina olin aika väsynyt suurimman osan ajasta. Koin niin paljon erilaisia näkyjä ja yliluonnollisia kokemuksia ja asioita, että niissä meni aina hetki sulatellessa oman arjen keskellä. Voin myöntää, että monta kertaa toivoin, että voi kun olisinkin ihan normaali ihminen ja voisin käydä edelleen ihan normaalisti töissä ja tienata kuten ennenkin oman elantoni. Mutta se ei nyt ollut mahdollista. Sielunpolkuni ja tehtäväni odottivat toteuttajaansa, eikä minulle enää annettu vaihtoehtoja. 

Jonkin aikaa kesti elämässäni vaihe, jossa koin häirintää ihan kunnolla. Kuulin korvissani jatkuvasti joidenkin (henkien) puhetta ja minun oli vaikea nukahtaa. Ja kun nukahdin, saatoin herätä keskellä yötä siihen, että joku mies ääni huusi isosti korvaani, että pööööö! Välillä heräillessäni näkyi milloin minkäkin näköistä hahmoa sänkyni vierellä hengistä tähteläisiin. Joskus heräsin siihen, etten voinut liikkua, mutta joku kiskoi rinnastani ja retuutti minua hartioista niin että pääni heilui edes takaisin tyynyä vasten. Se oli hyvin pelottavaa ja ahdistavaa. Jotkut puhuvat unihalvauksesta, mutta en ole ihan varma olivatko nämä kokemukseni pelkästään niitä. 

Yhden pelottavimman tapauksen muistan selvästi: Heräsin keskellä yötä ja oli pimeää. En voinut liikkua, kehoni oli kuin halvaantunut. Vaatekaapissani ja sänkyni alla rapisteli joku tai jotain. Tunnelma oli pelottava, koska en tiennyt mitä ne rapistelijat olivat. Näin myös mustia varjoja pääni takana kun käänsin silmiäni. Välillä kuulin, kuin eläinten kynnet olisivat raapineet ja rapisseet parkettiin ja näin, kuinka makuuhuoneeni vaatekaappien ovet alkoivat heilua. Minua ahdisti ja pelkäsin ihan hirveästi tilannetta. 

Sitten muistin, että henkioppaani oli kerran kertonut, että niissä tilanteissa missä ei ollut mitään tehtävissä, saattoi joskus vain nauraa. Ajattelin, että koska en pysty liikkumaan ja minua pelottaa, päätin alkaa laulamaan. Vaikka kehoni ei pystynyt liikkumaan, huomasin että suustani sentään tulee ääntä. Muistin lapsuudessani laulaneeni kun pelotti. Ja kerran istuneeni keinussa laulaen suosikkini Paula Koivuniemen kappaletta, "Aikaan sinikellojen".Ja aloin laulaa.

"Aikaan sinikellojen, näänkö sun, tiedä en? Kuin kevät ois tää mulle viimeinen, juuri niin, vietän sen. Aikaan sinikellojen ehkä sua suutelen. Mut hetki jos tää oiskin viimeinen, tahdon nyt kaiken sen.…Jo häipyi eilinen kuin tuuli aromaan, ja kenties huomista ei koskaan tulekaan…" 

Hoilotin oikein antaumuksella, ja huusin samalla, että: "En pelkää teitä, ketä olettekin! En pelkää teitä! …Aikaan sinikellojen…." Silloin tunsin, kuinka sänky täristen sängyn alla olleet otukset syöksyivät pois ja vaatekaapista kuului puhetta, että "Ei tuo pelkää meitä, mitä tehdään? Ei se pelkää, mennään pois…" Ja vaatekaappien ovet avautuivat ja pamahtivat kiinni, kun Klonkun näköiset kummajaiset häipyivät huoneesta. Sen jälkeen tuntui kuin jokin voima irrotti otteensa kehostani ja pystyin jälleen liikkumaan. 

Hetken päästä hengiteltyäni sängyn viereeni ilmestyi joku hahmo, jolla oli hyvin kirkas valo ja energia, jota en pelännyt. Ja hän sanoi minulle: "Ei ole mitään hätää Minna. Meidän ei ollut tarkoitus pelotella. Testasimme vain, hallitsetko mielesi ja miten kohtaat pelkosi." Katselin häntä silmät selällään, että MITÄ? Olipa tosi kiva testi, joo! Kiitos ja näkemiin! Olin hyvin vihainen ja sitä mieltä, ettei tarvitse enää testailla millään lailla. Oloni oli kuitenkin jälleen rauhallinen, ja tiesin, että voin nukahtaa jälleen rauhassa. Ymmärsin, ettei sänkyni alla ja komeroissa koskaan ollutkaan oikeasti mitään pelättävää.

Henkioppaani kommentoi vielä seuraavana päivänä, että: "Tämä on sinun mielesi ja egosi kuolemaa. Sydämesi hallitsee jo sinua. Pystyt ymmärtämään kokonaisuuksia ja sitä, kuinka mielesi yrittää ohjailla sinua."

Mutta kuten jo joskus totesin, minulla oli tunne, että minun ei annettu valita mitä koin ja näin. Vielä pelottavampaa oli tulossa.

Nämä häirinnät eivät loppuneet tähän, vaan tunsin energioita ja kuulin ääniä, jotka puhuivat hyvin negatiivisesti ja tunnelma oli hyvin ahdistava. Yritin suojautua niiltä kerta toisensa jälkeen. Suojaukset auttoivat pahalta aina vähäksi aikaa. Minua harmitti kuunnella näitä ääniä, jotka puhuivat milloin mitäkin hölynpölyä ja kommentoivat ajatuksiani, ja käskin höpöttäjiä aina poistumaan. 

Yritin löytää erilaisia keinoja päästä näistä hengistä eroon mutta mikään ei auttanut. Tilanne kärjistyi niin, että aloin jo kysellä enkeleiltä, että miksi he eivät tee tälle asialle mitään, että paha saa näin häiritä ihmisiä maailmassa? Kyseenalaistin asian myös kysellen, että miksi jumala sallii tämän pahan olevan täällä ja miksi hän ei tee asialle mitään? Miksi näin on jatkunut jo näin kauan maan päällä, eikö tätä pahuutta saa täältä pois? MIKSI JUMALA EI TEE TÄLLE PAHUUDELLE TAI SODILLE MITÄÄN? 

Olin vihainen jumalalle, enkeleille ja henkioppailleni, etteivät he tehneet asialle oikeasti mitään. Tilanne kärjistyi lopulta siihen, että tein valon suojauksia vähän väliä ja ajattelin, että eihän tämä elämä voi näin jatkua, että teen tätä päivät pitkät. Minulla menee elämä ihan hukkaan!

Itse kohtaaminen

Kuten aiemmin jo kerroin, minulla oli tapana välillä katsoa itseäni peilistä ja kysyä itseltäni, että kuka sinä Minna olet? Kasvoni tosiaan vaihtuivat nopein, tasaisin väliajoin ja välillä kasvoni katosivat kokonaan ja näin pelkästään valkoista valoa pääni tilalla. Saatoin nähdä myös muita ihmisiä katsellessani samaa, kuinka heidän kasvonsa vaihtelivat ja entiset elämät puskivat läpi. Yhdistin tämän kasvojen vaihtumisen myös siihen, että kaikki ihmiset, joita kohtaamme, ovat siskojamme ja veljiämme. Eri elämissä vain näyttelemme erilaisia osia ja koemme yhdessä erilaisia asioita. On hyvä nähdä asiat korkeammasta käsin niin, että tämä ihminen joka edessäsi seisoo, on siskosi, veljesi, äitisi..ja yhtä aikaa myös sinä itse. Olemme samaa energiaa, jumalallista kipinää. Kaikki yhtä arvokkaita ulkoisesta olemuksesta riippumatta. Meissä kaikissa on sama valo sisällä, ykseydessä.

Eräänä talvisena päivänä olin lasteni kanssa kotimme viereisessä pulkkamäessä ja pidimme hauskaa. Tulin sisälle vähän aikaisemmin kuin he, ja pysähdyin taas eteisessä olevan vaatekomeron peilin eteen takkia riisuessani. Katsoin jälleen itseäni silmiin ja kysyin mielessäni: Kuka sinä Minna olet? Näytä minulle! Yllättäen ääni huudahti närkästyneenä: "Kuka sinä olet ja kuka sinä olet? Miksi sinä koko ajan kyselet, että kuka sinä olet? Minä olen sinä ja sinä olet minä!"

Olin ihan ihmeissäni äänen kuultuani ja kysyin, että "kuka puhuu"? Ja ääni vastasi, että "Saatana". Järkytyin paikalleni ja ääni sanoi vain että: "Tulen kohta takaisin". Samalla lapseni tulivat ovesta nauraen sisälle. Huusin mielessäni Saatanalle takaisin, että " Ei tarvitse tulla!"

En muista oliko se vielä samana päivänä vai seuraavina, kun näin yhtäkkiä omassa makuuhuoneessani keskellä päivää edessäni hahmon, jonka ääriviivat alkoivat selkiytyä pikkuhiljaa. Menin paniikkiin, kun huomasin että edessäni tosiaan seisoi Saatana. Näin hänet juuri sellaisena sarvipäisenä, mustaa energiaa väreilevänä lyhyehkönä hahmona. Hän oli jotakuinkin saman mittainen kuin minä, ehkä vähän lyhyempi. Tärisin kauhusta ja yritin kasvattaa ympärilleni valoa suojaksi. Huusin enkeleitä ja oppaita apuun ja suojelemaan minua. 

Näky ei kadonnut mihinkään vaan tuntui, että Saatana vain lähestyi minua. Yritin yhä uudestaan pyytää apua enkeleiltä ja lisätä omaa voimaani ja valoani kuvitellen käteeni kuin valon sauvan, jolla löin lattiaan ja huusin kuin Gandalf Taru Sormusten Herran elokuvassa hirviölle, että: You shall not pass! Mene pois! Mene pois! Huudostani huolimatta, hän vain tuntui voimistuvan ja näytti siltä, ettei hänellä ollut aikomustakaan poistua eikä totella käskyäni. 

Sitten, kuin salaman iskusta muistin, mitä tämä Saatana oli sanonut: "Minä olen sinä ja sinä olet minä". "MINÄ OLEN SINÄ JA SINÄ OLET MINÄ!" Ja kuinka olin henkioppailtani oppinut, että tulemme tänne maailmaan opettelemaan rakastamaan kaikkia ja kaikkea. Oivalsin siinä hetkessä, että Saatanan vastustaminen ja kieltäminen ei ole koskaan auttanut ketään, eikä se näköjään auttaisi minuakaan tässäkään hetkessä. Pelkoni ja vastustukseni tuntui vain antavan hänelle voimaa. 

Oivalsin, että minun oli voitettava pelkoni, hyväksyttävä hänet sellaisena kuin hän oli siinä edessäni. Ja että hänkin on osa jumalaa, koska on täällä maailmassa. Hän haluaa vain pohjimmiltaan, että häntä rakastetaan. Kaikki haluavat pohjimmiltaan, että heitä rakastetaan. 

Oivalsin, että kohdatessani Saatanan, kohtasin itseni, ja itsessäni sen pimeän puolen, jota en halunnut itsellenikään myöntää. Ulkoinen maailma peilaa meille monta kertaa sitä, mitä olemme sisältä, eli ajatuksemme ja värähtely taajuutemme. Ja kun oivalsin, ettei minun tarvitse suojautua häneltä, koska hän on osa minun pelkojani ollessani ihminen. Hän on osa minua, koska olen henki ihmiskokemuksessa. Ja tässä dualistisen maailman ihmiskokemuksessa on aina kaksi äärilaitaa. Hyvä/paha, valo/varjo, rakkaus/pelko, ylhäällä/alhaalla jne. Joten kun uskalsin asettua sydämen tilaani ja lähettää hänelle sydämestäni rakkautta ja myötätuntoa, energiani häntä kohtaan muuttui, ja hän katosi.

Asian oivallettuani, ettei minun tarvinnutkaan suojautua jatkuvasti miltään pahalta, sai minut nauramaan hyvin vapautuneesti. Nauroin ja kävin asiaa läpi melkein kolme päivää. Se oli niin iso helpotus. Saatana puhui itse vielä kerran seuraavana päivänä. Olen kirjoittanut päiväkirjaani seuraavaa:

17.2.2014 Saatanalla on asiaa. (Minulla pääsee hulvaton nauru, kun tämä on niin paradoksaalista!) Hän vastaa, että : "Naura vain, ei tätä kuule ihan joka jannu teekkään. Puhut minulle kuin vertaisellesi, onneksi olkoon, olet ratkaissut elämän suurimman pulman ja arvoituksen. Se on hyvin harvinaista. Mitä sitä ihminen eniten pelkää kuin itseään? Sitä kaikkea mitä sieltä löytyy? Ja kuka sen on alun perin keksinyt, että paha on paha ja hyvä on hyvä? Ihminen itse ja sen mieli. Avain sisäiseen rauhaan on piilotettu juuri sinne kaikkein kaukaisempaan paikkaan, jonne vain rohkeimmat uskaltavat kulkea. Ehdottomaan itsensä rakastamiseen, jolloin voi rakastaa itseään myös aivan pahimpana sieluna, jonka kuvitella saattaa. Itse piruna, tappajana, raiskaajana, saatanan riivaamana. Panokset kovenevat, mitä suuremmaksi valoksi tulee. Se on totta. Mutta vastustusta se ei ole, vaan uusia kovempia testejä lähemmäksi ratkaisua. Sen voin sanoa, että vauhdilla tulit ja menit läpi testien ja esteiden. Onneksi olkoon vielä. Et tarvitse suojia enää, kun ei ole mitään miltä suojautua. " 

Lopuksi

Lopulta ymmärsin, ettei mikään ulkoinen voima ollut koskaan minua vastaan. Kaikki, mitä kohtasin, johdatti minut takaisin itseeni – sydämeni äärelle. Kun lakkaa pakenemasta ja uskaltaa katsoa lempeästi myös varjojaan, ne menettävät voimansa. Valo ei synny taistelusta, vaan hyväksynnästä, ja rakkaus on aina se, mikä jää jäljelle. Siksi voin tänään sanoa tämän rauhassa ja ilman pelkoa: kaikki meni hyvin. Ja niin käy myös silloin, kun sinä valitset rakkauden. 

P.S. : Kysymykseen miksi jumala antaa sotien jatkua ja pahuuden vallita maailmassa? Ei jumala annakkaan! Ihminen itse valitsee käyttää aseita toisia kohtaan ja aiheuttaa toiselle väkivaltaa. Sodat loppuvat heti kun ihmiset lopettavat väkivaltaisuudet toisiaan kohtaan. Jos kaikki maailman ihmiset päättäisivät edes yhden päivän ajan olla satuttamasta toista ja pakottaisivat itsensä keksimään toisen keinon ratkaista erimielisyyksiä, mitähän tapahtuisi?