Osa 6: Kohtaaminen saatanan kanssa - Kun pimeys menettää voimansa rakkauden edessä

Tärkeä huomautus lukijalle

Tämä kirjoitus on henkilökohtainen muistelma ja kuvaus omista subjektiivisista kokemuksistani henkisen kasvun ja sisäisen prosessin aikana. Teksti ei ole uskonnollinen, ideologinen eikä filosofinen kannanotto, eikä sitä tule tulkita kehotuksena, opetuksena tai suosituksena mihinkään uskomusjärjestelmään, toimintaan tai ajattelumalliin.

Kuvaan kokemuksia sellaisina kuin olen ne itse kokenut ja ymmärtänyt. Mahdolliset viittaukset Saatanaan, pahaan, varjoon tai henkisiin ilmiöihin ovat osa henkilökohtaista kokemuskerrontaa ja sisäistä symboliikkaa, eivätkä ne edusta saatanan palvontaa, sen hyväksymistä tai edistämistä millään tavalla. Olen kaikessa toiminnassani ja maailmankuvassani rakkauden, väkivallattomuuden ja ihmisarvon puolella.

Teksti sisältää teemoja, jotka voivat herättää voimakkaita tunteita tai tulkintoja. Lukija vastaa itse siitä, miten hän sisältöä tulkitsee ja millä tavoin siihen suhtautuu. En hyväksy kiusaamista, vihapuhetta tai tarkoituksellista vääristelyä tätä kirjoitusta tai sen sisältöä kohtaan.

Mikäli koet, että aihe tai sen käsittely voi kuormittaa omaa mielenterveyttäsi, suosittelen pidättäytymään tekstin lukemisesta.

Olen harkinnut kauan tämän tekstin julkaisemista. Aihe on sellainen, joka jakaa vahvasti mielipiteitä ja pelottaa suurinta osaa ihmisistä. Olen myös halunnut olla puhumatta tästä julkisesti siksi, että elämme ajassa, jossa kiusaamisen ja vääristelyn kulttuuri on vahva. Siksi olen pitkään vaiennut tästä aiheesta, vaikka se on ollut yksi merkittävimmistä ja vapauttavimmista oivalluksistani henkisellä polullani. Aihe on kuitenkin sellainen, jonka itse jouduin käymään läpi osana henkistä heräämisen prosessiani, ja se on ollut itse asiassa yksi tärkeimmistä oivalluksistani tällä matkalla. 

Ymmärrän silti hyvin, että moni jää tähän vaiheeseen ikään kuin "jumiin" eivätkä uskalla katsoa syvemmälle. Haluan silti nyt julkaista tämän muistelmani heille, jotka ehkä jossain kohtaa elämässään joutuvat tämän saman aiheen äärelle ja toivon kirjoituksen olevan heille edes jonkinlaisena vertaistukena tai antavan jotain uutta näkökulmaa omiin ajatuksiin. 

Tämä kirjoitus ei siis ole kertomus pahasta, vaan vapautumisesta. Se on tarina siitä, mitä tapahtuu, kun lakkaa pakenemasta pelkoa ja valitsee rakkauden.

Heräämisen varjopuoli

Ensimmäisinä henkisen heräämiseni vuosina olin aika väsynyt suurimman osan ajasta. Koin niin paljon erilaisia näkyjä ja yliluonnollisia kokemuksia ja asioita, että niissä meni aina hetki sulatellessa oman arjen keskellä. Voin myöntää, että monta kertaa toivoin, että voi kun olisinkin ihan normaali ihminen ja voisin käydä edelleen ihan normaalisti töissä ja tienata kuten ennenkin oman elantoni. Mutta se ei nyt ollut mahdollista. Sielunpolkuni ja tehtäväni odottivat toteuttajaansa, eikä minulle enää annettu vaihtoehtoja. 

Jonkin aikaa kesti elämässäni vaihe, jossa koin häirintää ihan kunnolla. Kuulin korvissani jatkuvasti joidenkin (henkien) puhetta ja minun oli vaikea nukahtaa. Ja kun nukahdin, saatoin herätä keskellä yötä siihen, että joku mies ääni huusi isosti korvaani, että pööööö! Välillä heräillessäni näkyi milloin minkäkin näköistä hahmoa sänkyni vierellä hengistä tähteläisiin. Joskus heräsin siihen, etten voinut liikkua, mutta joku kiskoi rinnastani ja retuutti minua hartioista niin että pääni heilui edes takaisin tyynyä vasten. Se oli hyvin pelottavaa ja ahdistavaa. Jotkut puhuvat unihalvauksesta, mutta en ole ihan varma olivatko nämä kokemukseni pelkästään niitä. Olen ymmärtänyt jälkeen päin, että ainakin maanläheisten vainajien joukko mellasti kodissani tuolloin. 

Yhden pelottavimman tapauksen muistan selvästi: Heräsin keskellä yötä ja oli pimeää. En voinut liikkua, kehoni oli kuin halvaantunut. Vaatekaapissani ja sänkyni alla rapisteli joku tai jotain. Tunnelma oli pelottava, koska en tiennyt mitä ne rapistelijat olivat. Näin myös mustia varjoja pääni takana kun käänsin silmiäni. Välillä kuulin, kuin eläinten kynnet olisivat raapineet ja rapisseet parkettiin ja näin, kuinka makuuhuoneeni vaatekaappien ovet alkoivat heilua. Minua ahdisti ja pelkäsin ihan hirveästi tilannetta. 

Sitten muistin, että henkioppaani oli kerran kertonut, että niissä tilanteissa missä ei ollut mitään tehtävissä, saattoi joskus vain nauraa. Ajattelin, että koska en pysty liikkumaan ja minua pelottaa, päätin alkaa laulamaan. Vaikka kehoni ei pystynyt liikkumaan, huomasin että suustani sentään tulee ääntä. Muistin lapsuudessani laulaneeni kun pelotti. Ja kerran istuneeni keinussa laulaen suosikkini Paula Koivuniemen kappaletta, "Aikaan sinikellojen".Ja aloin laulaa.

"Aikaan sinikellojen, näänkö sun, tiedä en? Kuin kevät ois tää mulle viimeinen, juuri niin, vietän sen. Aikaan sinikellojen ehkä sua suutelen. Mut hetki jos tää oiskin viimeinen, tahdon nyt kaiken sen.…Jo häipyi eilinen kuin tuuli aromaan, ja kenties huomista ei koskaan tulekaan…" 

Hoilotin oikein antaumuksella, ja huusin samalla, että: "En pelkää teitä, ketä olettekin! En pelkää teitä! …Aikaan sinikellojen…." Silloin tunsin, kuinka sänky täristen sängyn alla olleet otukset syöksyivät pois ja vaatekaapista kuului puhetta, että "Ei tuo pelkää meitä, mitä tehdään? Ei se pelkää, mennään pois…" Ja vaatekaappien ovet avautuivat ja pamahtivat kiinni, kun Klonkun näköiset kummajaiset häipyivät huoneesta. Sen jälkeen tuntui kuin jokin voima irrotti otteensa kehostani ja pystyin jälleen liikkumaan. 

Hetken päästä hengiteltyäni sängyn viereeni ilmestyi joku hahmo, jolla oli hyvin kirkas valo ja energia, jota en pelännyt. Ja hän sanoi minulle: "Ei ole mitään hätää Minna. Meidän ei ollut tarkoitus pelotella. Testasimme vain, hallitsetko mielesi ja miten kohtaat pelkosi." Katselin häntä silmät selällään, että MITÄ? Olipa tosi kiva testi, joo! Kiitos ja näkemiin! Olin hyvin vihainen ja sitä mieltä, ettei tarvitse enää testailla millään lailla. Oloni oli kuitenkin jälleen rauhallinen, ja tiesin, että voin nukahtaa jälleen rauhassa. Ymmärsin, ettei sänkyni alla ja komeroissa koskaan ollutkaan oikeasti mitään pelättävää.

Henkioppaani kommentoi vielä seuraavana päivänä, että: "Tämä on sinun mielesi ja egosi kuolemaa. Sydämesi hallitsee jo sinua. Pystyt ymmärtämään kokonaisuuksia ja sitä, kuinka mielesi yrittää ohjailla sinua."

Mutta kuten jo joskus totesin, minulla oli tunne, että minun ei annettu valita mitä koin ja näin. Vielä pelottavampaa oli tulossa.

Nämä häirinnät eivät loppuneet tähän, vaan tunsin energioita ja kuulin ääniä, jotka puhuivat hyvin negatiivisesti ja tunnelma oli hyvin ahdistava. Yritin suojautua niiltä kerta toisensa jälkeen. Suojaukset auttoivat pahalta aina vähäksi aikaa. Minua harmitti kuunnella näitä ääniä, jotka puhuivat milloin mitäkin hölynpölyä ja kommentoivat ajatuksiani, ja käskin höpöttäjiä aina poistumaan. 

Yritin löytää erilaisia keinoja päästä näistä hengistä eroon mutta mikään ei auttanut. Tilanne kärjistyi niin, että aloin jo kysellä enkeleiltä, että miksi he eivät tee tälle asialle mitään, että paha saa näin häiritä ihmisiä maailmassa? Kyseenalaistin asian myös kysellen, että miksi jumala sallii tämän pahan olevan täällä ja miksi hän ei tee asialle mitään? Miksi näin on jatkunut jo näin kauan maan päällä, eikö tätä pahuutta saa täältä pois? MIKSI JUMALA EI TEE TÄLLE PAHUUDELLE TAI SODILLE MITÄÄN? 

Olin vihainen jumalalle, enkeleille ja henkioppailleni, etteivät he tehneet asialle oikeasti mitään. Tilanne kärjistyi lopulta siihen, että tein valon suojauksia vähän väliä ja ajattelin, että eihän tämä elämä voi näin jatkua, että teen tätä päivät pitkät. Minulla menee elämä ihan hukkaan!

Kohtaaminen

Kuten aiemmin jo kerroin, minulla oli tapana välillä katsoa itseäni peilistä ja kysyä itseltäni, että kuka sinä Minna olet? Kasvoni tosiaan vaihtuivat nopein, tasaisin väliajoin ja välillä kasvoni katosivat kokonaan ja näin pelkästään valkoista valoa pääni tilalla. Saatoin nähdä myös muita ihmisiä katsellessani samaa, kuinka heidän kasvonsa vaihtelivat ja entiset elämät puskivat läpi. Yhdistin tämän kasvojen vaihtumisen myös siihen, että kaikki ihmiset, joita kohtaamme, ovat siskojamme ja veljiämme. Eri elämissä vain näyttelemme erilaisia osia ja koemme yhdessä erilaisia asioita. On hyvä nähdä asiat korkeammasta käsin niin, että tämä ihminen joka edessäsi seisoo, on siskosi, veljesi, äitisi..ja yhtä aikaa myös sinä itse. Olemme samaa energiaa, jumalallista kipinää. Kaikki yhtä arvokkaita ulkoisesta olemuksesta riippumatta. Meissä kaikissa on sama valo sisällä, ykseydessä.

Eräänä talvisena päivänä olin lasteni kanssa kotimme viereisessä pulkkamäessä ja pidimme hauskaa. Tulin sisälle vähän aikaisemmin kuin he, ja pysähdyin taas eteisessä olevan vaatekomeron peilin eteen takkia riisuessani. Katsoin jälleen itseäni silmiin ja kysyin mielessäni: Kuka sinä Minna olet? Näytä minulle! Yllättäen ääni huudahti närkästyneenä: "Kuka sinä olet ja kuka sinä olet? Miksi sinä koko ajan kyselet, että kuka sinä olet? Minä olen sinä ja sinä olet minä!"

Olin ihan ihmeissäni äänen kuultuani ja kysyin, että "kuka puhuu"? Ja ääni vastasi, että "Saatana". Järkytyin paikalleni ja ääni sanoi vain että: "Tulen kohta takaisin". Samalla lapseni tulivat ovesta nauraen sisälle. Huusin mielessäni Saatanalle takaisin, että " Ei tarvitse tulla!"

En muista oliko se vielä samana päivänä vai seuraavina, kun näin yhtäkkiä omassa makuuhuoneessani keskellä päivää edessäni hahmon, jonka ääriviivat alkoivat selkiytyä pikkuhiljaa. Menin paniikkiin, kun huomasin että edessäni tosiaan seisoi Saatana. Näin hänet juuri sellaisena sarvipäisenä, mustaa energiaa väreilevänä lyhyehkönä hahmona. Hän oli jotakuinkin saman mittainen kuin minä, ehkä vähän lyhyempi. Tärisin kauhusta ja yritin kasvattaa ympärilleni valoa suojaksi. Huusin enkeleitä ja oppaita apuun ja suojelemaan minua. 

Näky ei kadonnut mihinkään vaan tuntui, että Saatana vain lähestyi minua. Yritin yhä uudestaan pyytää apua jumalalta, enkeleiltä ja lisätä omaa voimaani ja valoani kuvitellen käteeni kuin valon sauvan, jolla löin lattiaan ja huusin kuin Gandalf Taru Sormusten Herran elokuvassa hirviölle, että: You shall not pass! Mene pois! Mene pois! Huudostani huolimatta, hän vain tuntui voimistuvan ja näytti siltä, ettei hänellä ollut aikomustakaan poistua eikä totella käskyäni. 

Sitten, kuin salaman iskusta muistin, mitä tämä Saatana oli sanonut: "Minä olen sinä ja sinä olet minä". "MINÄ OLEN SINÄ JA SINÄ OLET MINÄ!" Ja kuinka olin henkioppailtani oppinut, että tulemme tänne maailmaan opettelemaan rakastamaan kaikkia ja kaikkea. Oivalsin siinä hetkessä, että Saatanan vastustaminen ja kieltäminen ei ole koskaan auttanut ketään, eikä se näköjään auttaisi minuakaan tässäkään hetkessä. Pelkoni ja vastustukseni tuntui vain antavan hänelle voimaa. 

Oivalsin, että minun oli voitettava pelkoni, hyväksyttävä hänet sellaisena kuin hän oli siinä edessäni. Ja että hänkin on osa jumalaa, koska on täällä maailmassa. Hänkin kumartaa lopulta jumalan ja rakkauden edessä. Kaikki me haluamme pohjimmiltaan, että meitä rakastetaan. 

Oivalsin, että kohdatessani Saatanan, kohtasin osan itsestäni ja peloistani ja varsinkin egostani. Ja itsestäni sen egon pimeän puolen, jota en halunnut itsellenikään myöntää. Ulkoinen maailma peilaa meille monta kertaa sitä, mitä olemme sisältä, eli ajatuksemme ja värähtely taajuutemme. Se mihin keskitymme, laajenee. Oivalsin, ettei minun tarvitse suojautua häneltä, koska hän osoittaa oman egoni ja pelkoni ollessani ihminen. Joten kun uskalsin asettua oman sydämen tilaani ja lähettää hänelle sydämestäni rakkautta ja myötätuntoa, energiani häntä kohtaan muuttui, ja hän katosi enkä enää koskaan nähnyt häntä uudelleen.

Asian oivallettuani, ettei minun tarvinnutkaan suojautua jatkuvasti miltään pahalta, sai minut nauramaan hyvin vapautuneesti. Nauroin ja kävin asiaa läpi melkein kolme päivää. Oli niin iso helpotus huomata, että valitsemalla rakkauden, pimeys katoaa. 

Lopuksi

Oivalsin, että tässä dualistisessa maailmassa, jossa elämme, on aina kaksi polariteettia. Hyvä/paha, valo/pimeys, positiivisuus/negatiivisuus, rakkaus/pelko jne. Ja jos haluaa löytää sisäisen rauhan ja tasapainon, on meidän hyväksyttävä itsessämme myös se pimeä puoli. Tämä tarkoittaa sitä, että kun olemme eläneet monenlaista elämää, emme aina ole olleet pelkästään hyviä ihmisiä kuten haluaisimme kovasti ajatella. Me kaikki olemme näytelleet erilaisia osia tässä näytelmässä nimeltään elämä, ja kannamme sitä energiaa mukanamme. Ja kun hyväksymme tämän, että olemme saattaneet satuttaa muita tai tehneet ehkä jopa pimeyden kanssa sopimuksia, sen energia menettää otteensa. Karkeasti sanottuna, pimeyden energia elää egossa ja pelko energiassa ja se mitä pelkäämme, vedämme puoleemme.

Ja se, että kerron, että olisi hyvä osata rakastaa myös sitä pimeää, ei tarkoita sitä, että haluamme samaistua tähän energiaan. Se ei tarkoita, että saamme satuttaa tai hyväksikäyttää toisiamme tietoisesti millään tavalla. Eikä se saisi tarkoittaa sitä, että haluamme kutsua tätä energiaa tietoisesti elämäämme. Vaan se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että hyväksymme itsessämme myös nämä meidän varjopuolet. Annamme itsellemme anteeksi, pyydämme toisiltamme anteeksi, jos olemme heitä loukanneet, kannamme vastuun sanoistamme ja teoistamme, harjoitamme myötätuntoa ja päästämme irti. Emme samaistu egon energiaan vaan nousemme sen yläpuolelle.

Kertomani kokemukset ovat vuosilta 2013-2014 kun kävin läpi omaa ykseysteemaa elämässäni. Osallistuin Deekshan välittäjä kurssille ja sisäiset prosessit alkoivat vyöryä. Oneness prosessit ja oman sisäisen varjotyön läpikäyminen on ollut keskeinen osa elämäni uudelleen ymmärtämistä ja järjestelyä, eikä aina ihan helpoimmasta päästä. Niissä kun käsitellään aihetta "minä ja muut" niin, että kun osoitat yhdellä syyttävällä sormella toista ihmistä, kolme sormea nyrkissä osoittaa itseä kohti. Eli sen mitä näet toisessa, on sinussa itsessäsi. "Uhri-minän" itselle kertomat uskomukset ja tarinat romahtavat ja se on aina ihmiselle tuskallinen prosessi. 

Lopulta ymmärsin, ettei mikään ulkoinen voima ollut koskaan minua vastaan. Kaikki, mitä kohtasin, johdatti minut takaisin itseeni – sydämeni ja sieluni äärelle. Kun lakkaa pakenemasta ja uskaltaa katsoa lempeästi myös varjojaan, ne menettävät voimansa. Valo ei synny taistelusta, vaan hyväksynnästä, ja rakkaus on aina se, mikä jää jäljelle. Olkaamme valon ja rakkauden puolella. Tehkäämme toisillemme hyviä tekoja. 

Korkeimman valon ja rakkauden siunausta kaikille!

© Minna Hanhela 2026
Kaikki oikeudet pidätetään. Tekstien kopiointi, lainaaminen tai käyttö ilman lupaa on kielletty.