Osa 1: Se sunnuntai, joka muutti kaiken - Ensimmäinen askel matkallani meedioksi

Karjakatu 13 A, sininen talo ja toinen kerros, Tervetuloa!

Niin luki kutusussa, jonka sain.  

On vuosi 2012. Olin vähän aikaa sitten kuin pakotettu käymään eräässä oululaisessa sisustus – ja kukkakaupassa, Jokin sisäinen tunne veti minut liikkeeseen, jonka olemassaolosta en ollut aikaisemmmin tiennyt. Liike oli ihastuttava. Se oli täynnä kauniita koriste esineitä, sisustustarvikkeita ja upeita kukkia. Hyllyillä notkuivat erilaiset enkelipatsaat, kynttilät, kortit ja kukat. Kaupassa oli jokin lämmin ja kutsuva energia, jota en osannut selittää. Liike oli yksinkertaisesti kaunis, kiehtova ja lumoava. 

Hypistelin ja ihastelin tuotteita pitkän aikaa, ja päädyin ostamaan sieltä jostain syystä enkelikorttipakan. En tiennyt miksi, en ollut aikuisiällä koskaan oikein edes miettinyt enkeleitä. Olin lähinnä ajatellut, että olisi jotenkin lapsellista uskoa enkeleihin. Tunsin vain, että minun piti ostaa se pakka. Olin hyvin uupunut siihen aikaan, en enää pystynyt vastustamaan ajatusta siitä, että oli pakko avata mieleni ovea johonkin uuteen, koska vanha elämäni oli jäämässä taakse pysyvästi. 

Tutustuin kotona enkelikortteihin tarkemmin. Ne olivatkin kiehtovat ja tunsin erikoisen tuntuista värinää sisälläni, oli kuin minua olisi jännittänyt lukea niitä. Olin kiinnostunut mutta samaan aikaan epäileväinen, jotenkin en voinut uskoa niiden sanomaan ja siihen minkä vaikutuksen ne minussa saivat aikaan. Olin täysin vieraalla maaperällä, jonkin aivan uuden energian äärellä mille ei ollut sanoja. Vaikka nostin aluksi kerta toisensa jälkeen pakasta samat kortit ja viestit ja olin siitä miltei kauhuissani, halusin uskoa, että kaikki oli sattumaa.

Saman kesänä huomasin tämän samaisen sisustusliikkeen Facebook sivuilla ilmoituksen tulevasta enkelipiiristä. Tarjolla oli meditaatiomatka Atlantikseen, sekä Reiki, Sechem ja Lighterian Reiki Master hoitoa myös. Siis mitä oli??? En ymmärtänyt tästä ilmoituksesta mitään muuta kuin enkeli -sanan. Kaikki muu oli minulle outoa. 

Jokin sisäinen tunne kuitenkin pakotti minut ilmoittautumaan mukaan. Tiesin vain, että minun oli mentävä, vaikka en tiennyt miksi. Olin kuin sumussa.

Ja niin minä yhtäkkiä huomasin olevani sinisen talon toisessa kerroksessa, osoitteessa Karjakatu 13 A, Oulu. Minulle entuudestaan tuntemattoman ihmisen olohuoneessa keskellä tuntemattomia ihmisiä. 

Saapuessani illan emäntä tuli ovella vastaan ja halasi, toivotti lämpimästi tervetulleeksi. Hän oli poikkeuksellisen kaunis. Hän ei näyttänyt tyypilliseltä suomalaiselta maantien värisine ohuine hiuksineen vaan hänellä oli poikkeuksellisen upeat tummat kiharat hiukset ja upeat, läpikatsovat  silmät. Havahduin siinä olohuoneessa ajattelemaan, että mitä ihmettä minä teen täällä ja ketä nämä ihmiset ovat, ja jotkut täällä juttelevat enkeleistä? Hehän ovat hulluja! Ja muistan havahtuneeni ajattelemaan, että "Ai niin, minunkin täytyy olla hullu, koska olen täällä myös". Naurahdin itsekseni omille päättömille ajatuksilleni ja aloin nousta sohvalta lähteäkseni vaivihkaa pois. Halusin paeta paikalta niin pian kuin mahdollista. Olin jo livahtanut eteisen puolelle, kun illan emäntä alkaakin puhua, enkä kehdannut enää siinä vaiheessa lähteä.

" Tervetuloa kaikki! Olen Krista ja olen valotyöntekijä ja työskentelen enkeleiden ja henkioppaitteni kanssa. Lähdemme aluksi käymään meditaatiomatkalla Atlantiksessa, josta me kaikki olemme kotoisin. Olemme kaikki inkarnoituneet Atlantiksella ja nyt olemme tässä. Sitten luomme enkelten huoneen jne… Matkaamme henkioppaani Siriuksen miehen, Arkkienkeli Mikaelin ja muinaisuuden henkäyksen kanssa."

Istun vastahakoisesti takaisin paikallani ja mietin: Siis anteeksi vaan, mutta oletko sinä Krista ihan hullu? Ja täällä minä istun hullujen ja hihhuleiden kanssa kauniina sunnuntai päivänä ja vielä maksan tästä? Ja hehhehhehhehhee…muinaisuuden henkäys vai? Mitä hiivattia? Minä kuolen nauruun! Sehän on niin kuin tosi paha aamuinen hengitys, vai? Hehhehhehhehhee… yritin pidätellä nauruani, etten olisi nolannut itseäni ja muita. 

Mutta nauruni loppui lyhyeen, kun valmistauduimme Kristan johdolla meditaatioon ja hän ilmoitti Arkkienkeli Mikaelin laskeutuvan huoneeseen. Menin ihan sanattomaksi, sillä se tunne minkä koin, en unohda sitä koskaan. Vaikka en paljain silmin nähnyt mitään, tunsin rinnassani niin valtavan paineen ja voiman, että tunsin pakahtuvani. Kyyneleet alkoivat virtaamaan ja haukoin henkeäni niin, että tuntui etten saanut happea  Vaikka istuin tukevasti sohvalla, oli minun mentävä lattialle istumaan, koska tuntui että olisin tippunut alas siitä sohvalta. Suljin silmäni. En voinut liikuttaa enää kehoani. Jokin valtava voima oli saavuttanut minut, eikä antanut minulle mitään mahdollisuutta paeta. Istuin siinä lattialla, täysin lamaantuneena ja olin kuin pakotettu vastaanottamaan ja kokemaan kaiken kehollani kyynelten virratessa. Oli pakko antautua. 

Sitten tunsin yhtäkkiä seisovani veneessä keskellä merta. Vene oli suurempi kuin soutuveneet yleensä ja siinä oli purje. Aurinko paistoi ja tunsin lämpimän tuulen vireen kasvoillani. Minulla oli pitkät tummat hiukset ja valkoinen mekko päälläni. Tunsin, kuinka aurinko lämmitti ihanasti kasvojani ja näin tyynen, aavan meren ympärilläni. Tuuli tuiversi hiuksissani ja olin tyyni. Veneessä oli joitain muitakin henkilöitä, joita en tunnistanut. 

Saavuimme veneellä jonkin saaren rantaan. Rannalla ei näkynyt ketään muita ihmisiä.  Sitten näin vasemmalla puolellani temppelin, ja menin sinne sisään. Kun olin sisällä, näin kauniin valkoisen kupolin ja valkoiset seinät ympärilläni. Yhtäkkiä seinät ja katto katosivat ja korkeuksista tuli valtava valosuihku, joka osui suoraan minuun. Nousin valosuihkun voimasta kuin ilmaan. Ja minä itkin. Itkin ihan valtoimenaan samalla kun otin valoa vastaan. Tunsin ja näin kuinka jotkut valo-olennot häärivät ympärilläni ja hoitivat minua. Rakkaus, minkä koin, ei ollut tästä maailmasta vaan jotain paljon suurempaa. Tätä kesti hetken aikaa.

Sitten kuulin vaimeasti Kristan äänen ja hän kehoitti meitä palaamaan rannalle. Lähdin hyvin  vastahakoisesti kulkemaan takaisin rannalle ja rannalla minua odotti lahja. Rannalla seisoi kaunis tummahiuksinen nainen, jolla oli päällään mekko, joka ei ollut tästä aikakaudesta vaan jotain sellaista mitä näemme usein piirrettynä esim. Diana Cooperin Atlantis-korttien hahmojen päällä. Lahjani oli halaus, jonka äitini antoi minulle. Halaus tuntui valtavan hyvältä. Sitten poistuin veneellä saarelta ja avasin silmäni ja olin taas Kristan olohuoneessa.

Meditaation jälkeen jaoimme yksi kerrallaan Kristan johdolla kokemuksen matkasta Atlantikselle. Kun minun vuoroni tuli, Krista aloitti: " Olet ollut egyptiläinen, ylimystöön kuulunut nainen. Muut veneessä olijat olivat perhettäni. Atlantiksen temppelissä minua hoidettiin ja puhdistettiin Äiti Marian ja enkeleiden voimalla ja Krista kertoi itkeneensä kanssani. Sait halauksen äidiltäsi".

Ja Krista jatkoi: "Enkelit haluavat kysyä sinulta; etkö usko heihin? Etkö usko, että olemme olemassa? Miksi epäilet?" Olin hämilläni ja sain soperrettua vastaukseksi jotain epämääräistä. Vastasin, etten yleensä usko asioihin mitä en näe, enkä ole uskonut enkeleihin enkä muuhunkaan…mutta kyllä minä sitten uskon, kun asia minulle jotenkin todistetaan. " Krista jatkoi: "Kävin luonasi ennen tätä kokoontumista ja ihmettelin, kuinka huoneesi oli täynnä enkeleitä ja arkkienkeleitä ja henkioppaita ja sinä vain makasit sängyllä ja itkit. Me olemme täällä! sanovat enkelit. 

Jäin suu auki istumaan paikalleni, kun tuli seuraavan osallistujan vuoro. Olin nimittäin kaikki itkuni itkenyt juurikin oman huoneeni sängyllä, lasteni katseilta piilossa. Miten hiivatissa tämä itselleni täysin vieras nainen voi tämän kaiken tietää?

Pienen tauon jälkeen lähdimme taas Kristan ohjauksessa meditaatiomatkalle, tällä kertaa "Enkelten huoneeseen". Tunsin taas hyvin voimallisen energian kuin paineena rinnassani ja suljin silmäni. Istuin edelleen lattialla, enkä voinut liikkua koska keho tuntui hyvin raskaalta. Ei auttanut taaskaan kuin antautua. 

Krista johdatti meidät ensin puutarhaan. Se oli kaunis, suuri ja polut olivat leveitä ja suoria kuin jossain kuninkaallisessa puutarhassa. Siellä täällä näin pieniä erivärisiä valopalloja, joiden arvelin olevan enkeleitä. Sitten saavuin muurille ja siinä olevalle ovelle. Ovi oli ruskea, puinen, kaareva ovi, jossa oli pyöreä ripa. Kuulin kuinka Krista pyysi, että odottaisimme hetken ovella ennen kuin aukaisisimme sen. Sitten saimme luvan avata oven ja astua sisään. Avasin oven, mutta en osannut otettua askeltakaan astuakseni sisään. Jonkin aikaa siinä seistä tökötin, kunnes tunsin selvästi, kuinka joku pukkasi minua selästä ja syöksähdin ovesta sisään. Ensin en nähnyt oikein mitään mutta sitten aloin taas nähdä. 

Minun enkelten huoneessa oli valkoista ja kirkasta. Ei ollut lattiaa, ei kattoa eikä seiniä. Leijuin ilmassa, taivaassa. Tunsin, kuinka minua alettiin silitellä päästä, hiuksista, käsiäni ja jalkojani siveltiin. Tunsin valtavan rakkauden aallon ja olin pakahtua siihen energiaan, joka lävitseni virtasi. Ja taas itkettiin. Itkin vuolaasti puhdistavalta tuntuvaa, väsyneen naisen itkua. Koko ruumiini tärisi, ja vaikka istuin lattialla, tuntui etten pysy siinäkään. Epäilyksen vallatessa mieleni, availin välillä silmiäni katsoakseni, että kuka minua oikein koskettelee? Enkelten kosketus tuntui niin selvästi, että epäilin jonkun vierustoverin silittelevän minua, mutta ei. Kaikki osallistujat istuivat omilla paikoillaan silmät suljettuina. En voinut olla hämmästyneempi siitä mitä koin. Enkelten hoito kesti hetken ja sitten meitä jo pyydettiin poistumaan enkelten huoneesta. En olisi millään halunnut lähteä. Niin lohdulliselta kaikki tuntui. En halunnut palata enää tähän maailmaan, missä elin. Huusin enkeleille, etten halua lähteä. Haluan jäädä sinne! Sitten minut pakotettiin poistumaan. Tärisin, kun palasin todellisuuteen ja Kristan olohuoneeseen ja muiden osallistujien luo.

Kokemus oli niin tajunnanräjäyttävä, uskomaton, etten koskaan ollut kokenut mitään vastaavaa. Olin täysin ymmälläni. Ja sitten jälleen yksi osallistuja kerrallaan kävimme läpi kokemaamme. Oman vuoroni aikana Krista jälleen aloitti puhumaan ennen kuin sain suutani auki. Hän kysyi: "Miltä tuntui vapaa pudotus? Uskomatonta, että monet meditoivat vuosia, jotta pääsisivät samaan tilaan kuin sinä pamahdat ensimmäisellä kerralla. Sinua hoidettiin Äiti Marian johdolla. Sinun sieluasi ja ruumistasi hoidettiin joka puolelta. Kaikki mitä sinulla ja sinussa on, on jo. Sinulla on jo kaikki. Avaa silmäsi." Ja hän jatkoi vielä: "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelten kielillä, mutta minulta puuttuisi rakkaus…" Tajusin, että hän viittaa avioliittooni ja sen päättymiseen. Siihen, miksi itkin ja miksi olen niin surullinen. Olin aivan ihmeissäni, että mistä tämä nainen voi tietää tämänkin, vaikka en ole tätä hänelle tai kenellekään täällä kertonut? Aivan uskomatonta, täysin vieras ihminen!

Lopuksi istuimme vielä piirissä ja osallistujat ottivat tarot pakasta vielä itselleen kortin. Pidin pinkkaa pitkään kädessä ja tunnustelin kortteja, koska ne olivat minulle vielä vieraat. Minua jännitti nostaa kortti, pelkäsin mitä sieltä saisin. Nostin Ylipappi -kortin, joka tarkoittaa mm. hengellistä mestaria, vihkiytynyttä. Krista hymyili arvoituksellisesti ja kommentoi, että minulle haluttiin antaa tämä kortti. En ymmärtänyt mitä hän tarkoitti.

Tapahtumien jälkeen ajelin kotiin kuin usvassa. En oikein ymmärtänyt mitä oli tapahtunut. Onneksi sain olla ajatusteni kanssa yksin, koska lapseni olivat tuolloin poissa. Ajattelin mennä ajoissa nukkumaan ja miettiä tapahtunutta lisää seuraavana päivänä. Luulin olevani kuolemanväsynyt ja menin sänkyyni.

Juuri kun olin nukahtamaisillani, kuulin yhtäkkiä murinaa alakerrasta. Säikähdin pahanpäiväisesti, että mikä ääni se oli?! Päätin rauhoittaa mieleni ja jatkaa nukahtamista. Ei mennyt kuin hetki kun kuulin murinan uudelleen ja näin suden. Olin pelännyt susia lapsesta asti enemmän kuin mitään muuta ja nähnyt niistä monesti painajaisia. Silmät avattuani susi katosi ja soimasin itseäni vilkkaasta mielikuvituksestani. Suljin jälleen silmäni ja hetken päästä näin suden uudelleen, suurempana ja pelottavampana kuin aikaisemmin. 

Nousin istumaan vuoteellani ja mietin, että mitä ihmettä tapahtuu? Yleensä pystyin hallitsemaan mieltäni ja poistaa moiset ajatukset kokonaan. Mutta nyt se ei jostain syystä onnistunut. Yritin vielä monta kertaa nukahtaa, ja aina susi tuli viereeni entistä isompana, mustempana, pelottavampana kuin pahimmissa painajaisissa. Se kasvoi jo todella isoksi ja kuulin sen välillä nousevan portaita ylös alakerrasta kohti makuuhuonettani, kuin jossain kauhuelokuvassa. Olin jo miltei paniikissa. 

Sitten jotenkin tietoisuuteeni pamahti ääni, joka sanoi, että tämä on testi! Ja samaan aikaan tunsin Kristan ja enkelten energian saapuvan huoneeseeni. Ääni jatkoi: "Susi kuvastaa pelkojasi, mutta tehdään siitä palvelijasi." Ja yhtäkkiä olin taas Atlantiksen rannalla ja sama susi seisoi siellä edessäni. Katselin sitä hetken ja sitten se muuttui siinä mustaksi koiraksi, joka tuli istumaan vasemmalle puolelle viereeni ja meni sitten makuulle maahan. Oli kuin koira olisi ollut oma koirani enkä pelännyt sitä enää. Tämän jälkeen tunsin rauhoittuvani ja nukahdin.

Tämän kyseisen päivän tapahtumat olivat niin erikoiset, että kerroin niistä heti seuraavana päivänä  yhdelle ystävistäni, Marialle. Hän oli aivan ihmeissään ja peloissaan, että mitä minulle oikein tapahtuu. Hänkään ei koskaan ollut kiinnostunut mistään enkeleistä, eikä muustakaan henkimaailman asioista. Nämä asiat lähinnä pelottivat häntä. En kuitenkaan saanut ihmetykseltäni rauhaa ja pyysin kuitenkin ystävääni mukaan käymään kanssani Kristan liikkeessä. Maria ystävällisesti suostui lähtemään mukaani kun kerroin, etten uskalla mennä yksin. 

Menimme vielä samana päivänä liikkeeseen ja Krista olikin siellä. Vähän aikaa siinä arkailtuani päätin kysyä Kristalta suoraan. "Kävitkö sinä luonani eilen ja näitkö sinä sen koiran?" Ja siihen Krista vastasi vain, että "Ei, minä näin sen suden."

Säikähdin sanattomaksi ja katsoimme ystäväni kanssa hätääntyneenä toisiamme silmiin. Ystäväni kuiskasi korvaani, että tämä on hänelle ihan liikaa ja haluaa äkkiä pois. Olin samaa mieltä.

 Lähdimme vauhdilla liikkeestä, hyvä ettei lähtenyt karmit matkaan. Totesin kadulla hänelle, että olen nyt virallisesti tullut hulluksi ja nyt on parempi kaikkien valkotakkisten hyvä tulla hakemaan minut ja viemään pakkopaidassa suoraan hullujen huoneelle. Ystävälleni tapahtumat olivat todellakin liian pelottavia ja hän halusi lähteä äkkiä kotiin. 

Minä jäin vielä kadulle kävelemään edes takaisin vielä pitkäksi aikaa. En voinut uskoa, että tällaista oli tapahtunut. Jos en olisi itse kokenut tätä kaikkea, en uskoisi tällaiseen. Mutta se tapahtui. Minulle. Ja mikään elämässäni ei ole ollut entisellään tämän jälkeen, ei mikään. Enkelit herättivät minut sinä viikonloppuna niin, että minun oli pakko alkaa uskoa heihin ja heidän olemassaoloon vaikka rationaalinen mieleni ei sitä voinut käsittääkään.  

© Minna Hanhela 2026
Kaikki oikeudet pidätetään. Tekstien kopiointi, lainaaminen tai käyttö ilman lupaa on kielletty.